Mediakasvatushistoriaani oppilaana

Täällä sitä taas ollaan pohtimassa mediakasvatukseen liittyviä kysymyksiä. Innokkaimmat kommentoijani ehtivät jo huolestuneena rohkaista minua edellisen kirjoituksen avautumisen jälkeen. Kiitos siitä. En onneksi kuitenkaan ollut niin syvällä, että olisin tyystin aikonut luopua bloggauksesta – ainoastaan purin senhetkistä turhautumista. Nyt olen jälleen voimissani ja kirjoitan kurssin Johdatus mediakasvatukseen kolmanteen välitehtävään liittyen muistoistani oppilaana mediakasvatuksen maailmassa. Mediakasvatusta tapahtui opiskeluaikanani varmasti paljon tilanteissa, joita en vieläkään tajua mediakasvatuksen piiriin kuuluvaksi. Osa kouluajan tapahtumista alkaa myös olla niin kaukaista kauraa, että sekin vaikuttaa muistikuviini. Tässä käsittelenkin vain selkeästi muistamani ja selkeästi mediakasvatukseen liittyvät kohokohdat opintaipaleellani.

Ensimmäinen mediakasvatukseen liittyvä muistikuvani on elokuvien ja konserttien katsominen. Ala-asteella saatoimme katsella elokuvia ja erikoisesti pimennetyssä luokassa ja valkokankaalla katsottu satuelokuva (jonka nimeä en muista) jäi mieleen yhtenä parhaista muistoista. Elokuvan kasvatuksellista tarkoitusta en ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, enkä varmaksi muista keskusteltiinko elokuvan sanomasta tai teemoista jälkeenpäin. Elokuva saattoi toimia myös vain vaihteluna normaalipuurtamisen sijaan. Jännittävä yksityiskohta on se, että mielestäni elokuva oli tylsä, mutta silti sen katsominen koulussa oli hienoa. Toinen videoihin liittyvä kokemus on jo mainitsemani konserttien katselu. Musiikinopettajamme vei meitä ainakin kerran (jos ei useamminkin) koulun videoluokkaan katsomaan konserttia. Itse oli kyseistä produktiota ollut livenä katsomassa, joten olin innoissani. Toivottavasti innostus tarttui muihinkin ja sai heidät tarttumaan soittimiinsa. (Näin ajattelee muusikko :) Tätä kirjoittaessani mieleen nousee myös lukuisia muita hetkiä, joita on vietetty koulun videoluokan pimeydessä välkkyvää ruutua tuijotellen. Videot saattoivat olla tylsiä, mutta kyllä ne normaalit tunnit aina voittivat.

Toinen suuri mediakasvatukseen liittyvä muistikuva on tietokonekerhossa käyminen ja tietokoneen käyttö oppitunneilla. En tarkkaan ottaen muista mitä teimme kerhossa, mutta luultavasti motiivi päästä sinne oli pelaaminen. Vähintäänkin ohjatun ohjelman jälkeen kerhoon sai usein jäädä pelaamaan pelejä. Sen ajan hitti oli Ski or Die! Myös videokerhossa tulin vierailleeksi kerran, olinhan edellisen lama-ajan lapsi (s. 5, Kupiainen et al. 2007). Videokerho ei kuitenkaan ollut minun juttuni. Jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä hyötynyt suuresti siellä käymisestä.

Pienenä välikommenttina (ja lähdeviittauksen saamisena :) on mainittava yllättävä lähdemateriaalista esiin noussut seikka: Aku Ankka -sarjakuvien paheksuminen (s. 13, Kupiainen et al. 2007)!! Kuinka oisinkaan voinut kuvitella lapsuuteni sankarin olevan siveetön! Tästä epäkohdasta minua eivät valistaneet opettajat eivätkä vanhempani. Muuten kyllä kohtasin välillä epäilyksiä ahmimieni TV-sarjojen ja kuuntelemani musiikin suhteen.

Yläasteelle päästyäni tietokoneet ja videoluokat olivat tulleet kovin tutuiksi – alkoipa niitä näkyä kiinteästi jo monissa luokissakin. Lisäksi ATK-tunnit olivat osa yläasteen valinnaista koulunkäyntiä (s. 5, Kupiainen et al. 2007). En muista kuitenkaan tunnille opetetun kovinkaan paljoa internetin kriittisestä käytöstä. Luonnollisesti siitä mainittiin, mutta en muista yhdenkään opettajan pitäneen varsinaista opetusta aiheesta. Ehkä opetus tiivistettiinkin usein toistuviin ”Muistakaa sitten...”-lauseisiin. Yläasteaikoina myös tutustuin ensimmäistä kertaa internetiin ja siellä oleviin yhteisöihin, mm. irc-galleriaan. Varsinkin näinä aikoina opettajat olivat nuorten nettitekemisistä pihalla kuin lumiukot, eikä oppilaita osattu opastaa netin saloihin. Kupiainen et alin (s. 16, 2007) mukaan tämä pätee tosin nykyäänkin. Nyt tosin edellä mainittu irc-galleria sisältää tiedotusosion vanhemmille – mediakasvatusta tämäkin. Tiedotteeseen voi tutustua osoitteessa http://irc-galleria.net/parentsinfo.php.

Lukioon ja yliopistoon mennessäni tietokoneista ja jopa netistä oli tullut niin jokapäiväistä, että niihin liittyviä yksityiskohtia on enää vaikea muistaa. Joko yläasteen loppupuolella tai lukion alkupuolella aloin ensimmäistä kertaa kuulla opettajien suusta noottia lähdekriittisyydestä silloin, kun nettiä käytetään koulutöiden tekemiseen. Tämä toistuva lähdekriittisyydestä muistuttaminen ei ole yllättävää nyt, kun huomaa siitä mainitun myös peruskoulun opetussuunnitelmassa (s. 39, POPS).

Oman kokemukseni mukaan viime aikoina on voimakkaasti pyritty hyödyntämään monenlaisia laitteita opetuksen helpottamiseksi. Lähes joka kurssin kalvot löytyvät nykyään verkkosivuilta ja olen kuullut huhuja, että joku hurjapää jopa välittää luennot reaaliaikaisesti verkkoon. Pitääkö paikkansa?

Viittaukset:
Kupiainen, R., Sintonen, S. & Suoranta, J. Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. In: Kynäslahti, H., Kupiainen, R. & Lehtonen, M. Näkökulmia mediakasvatukseen. Julkaisu 1/2007. Helsinki. 2007. Mediakasvatusseura ry. ss. 3 – 26. Saatavissa [WWW]: http://www.mediakasvatus.fi/publications/ISBN978-952-99964-1-4.pdf

POPS 2004. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Opetushallitus. Saatavissa [WWW]: http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf