keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Joka kuritta kasvaa

...se kunniatta kuolee.

Tänä aamuna ennen opetusharjoitteluun lähtemistäni lueskelin Iltalehden sivuilta artikkeleita, joissa kerrottiin opettajien oppilaitaan kohtaan harjoittamasta väkivallasta. Sen kummemmin tunnistamatta tapausta, esitän hieman skeptisen vastalauseeni kyseisten uutisten sävylle.

Jo minun nuoruudessani oppilaat olivat kuin villiaaseja riehuen ja räyhäten tunnista toiseen. Yhdellä jos toisellakin opettajalla oli vaikeuksia saada luokkaa kuriin. Erikoisesti muistan kuitenkin kaksi opettajaa, jotka pistivät apinalaumamme ojennukseen. Ensimmäinen puhui hiljaa ja rauhallisesti, sekä tarvittaessa sanoi kurinpidolliset sanansa suhteellisen hiljaisella äänellä. Tämä vanha ja pieni täti antoi nuhteita yhdelle jos toisellekin, mutta yleisesti ottaen hänen tunnillaan oli hiljaista.

Toinen hiljaisuuden mestari oli myös eläkeikää lähestyvä miespuolinen opettaja. Hän oli tunnettu "kolmisormiotteestaan", jolla tarttui pahantekijöihin ja kantoi heidät ulos. Ei siinä vaiheessa valitettu vanhemmille tai pyydetty poliisia apuun. Pahantekijät heitettiin luokasta pihalle jopa kivuliaalla tavalla ja sen jälkeen luokan ilmapiiri rauhoittui.

Kannatanko väkivallan käyttöä kurinpidossa? En silmitöntä riehumista ja oman pahan olon purkua oppilaisiin. Välillä kuitenkin ikävöin "vanhoja hyviä aikoja", jolloin opettaja oli luokan valtias ja rankaisi metelöiviä alamaisiaan tuntuvalla tavalla.

Ongelma lieneekin sitten silmittömän väkivallan ja kurinpidollisen tukkapöllyn välinen raja, joka tuntuu joskus olevan veteen piirretty viiva. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kertoa lopullista totuutta fyysisen kurituksen hyväksyttävyydestä, vaan avata föörymi keskustelulle. Olkaa hyvät.

14 kommenttia:

  1. Tää asia kiinnostaa muakin, ja oon pohtinu tätä pitkään. Oon tullu siihen tulokseen, että fyysistäkin kurinpitoa pahempaa tapaa itse asiassa käytetään nykyään kouluopetuksessa. Olen nimittäin törmännyt yksittäisiin elämässään epäonnistuneisiin opettajiin, jotka purkavat omaa pienuuden tunnetta (huono itsetunto) oppilaisiin hallitsemalla heitä henkisellä väkivallalla...Mitä sanoo onde tähän? Hiljainen hallitseminen on mielestäni paras ratkaisu, mutta jos se sisältää ivaa, toisen nöyryyttämistä (ja itsensä pönkittämistä), paskan puhumista oppilaista, tai muuta vastaavaa => pahempaa ei ole...

    Tätä nyt vaan ei voi oikein valvoa...Valvonta tapahtuu jo siinä vaiheessa, kun opettajankoulutukseen pidetään pääsykokeita.

    VastaaPoista
  2. Virkkasin aiheesta jo kommentoidessani Akin blogia, mutta pistetäänpä sama tekstuuri tähänkin, jos vaikka keskustelua vielä viriäis lisääkin.

    Mitä tulee siihen henkiseen vs. fyysiseen väkivaltaan ni heräs seuraavaa pohdiskelua: muistan omien vanhempien metodin, jossa sapiskaa annettiin kun sillä oli uhkailtu. Jälkeenpäin asiasta saatettii puhua ja kaikki oli hyvin, eikä minusta tietääkseni kauhean kieroa miestä ole kasvanut. Kuinkahan paljon pahempaa vahinkoa ois tehny jos porukat ois solvannu mua ja jättäny sen koivuniemen herran vähemmälle?

    VastaaPoista
  3. Tää on arka aihe, koska täytyy muistaa, että nykyään on paljon enemmän myös ongelmavanhempia. Henkisen sortamisen välttäminen fyysisen kurinpidon yhteydessä on älyttömän vaikeaa. Siksi yhteiskunnassa on kielletty fyysien kurinpito. Nykyiset vanhemmatkin alkavat olla median kasvattamia kieroon kasvaneita häiriintymisen ilmentymisiä, jotka ovat osan elämänarvoista saaneet narsismia ylistävästä mediasta. Vanhempien oma heikkous ja itsensä korostaminen => perseestä mutta arkipäivää.

    Lapsi saattaa olla myöskin syntynyt perheeseen, jossa lapsen syntymän on odotettu olevan ratkaisu parisuhteen ongelmiin...Ja mihinhän ne tulevaisuuden parisuhdeongelmat puretaan? => Lapseen tietysti. Ja silloin syntyy karua jälkeä.

    Niinpä: En ikinä mainostaisi fyysistä kurinpitomenetelmää, mutta jos vanhemmat ovat tietoisia tästä asiasta, ja pystyvät tilannetta tarkastelemaan kypsästi ja reilusti, en ristiin naulitse sen käyttämistä pienissä määrin.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisia ja pelottavan tutulta kuulostavia ajatuksia. Voisin kyllä aika pitkälle luonnehtia nykymeininkiä samaten ku Aki edellä.

    Tosin minulla se on edelleen sitä hypoteettista puhetta kun ei ole tässä vajaan kuukauden bloggaamisen aikana lasta pullahtanut maailmaan :)

    Ois mielenkiintosta kuulla tähän liittyviä ajatuksia blogiani lukevilta äideiltä ja isiltä. Oisko teillä mitään uutta näkökulmaa joko puolesta tai vastaan? Aihe on meinaan oikeasti sellainen, että välillä miettii mihin katosi kuri ja nuhde kouluista.

    PS: tänään olin tosin kuunteluoppilaana tunnilla, missä oli hiljaista - kuulin jopa omat ajatukseni!

    VastaaPoista
  5. Saamasi pitää, Onde :)

    Hassua, että minulla on aika samanlaiset kokemukset hyvin kuria pitäneistä opettajista. Suuri idolini, entinen äikänopeni (joka on yksi syy siihen, että läksin opiskelemaan suomen kieltä), oli juuri tuollainen hiljaisella äänellä puhuva, pieni nainen, joka piti luokan kurissa vain kunnioitettavalla olemuksellaan. Ja sitten ala-asteen luokanopettajani (jo edesmennyt) passitti häiriköt ulos luokasta, ja johan toimi.

    Mutta tuo fyysinen kurinpito. Minä en sitä kannata. Miksikö? Parikin syytä: Suurin syy on se, että jos minä kiellän lapseltani toisten lyömisen/potkimisen/puremisen, ylipäätään fyysisen puuttumisen toiseen ihmiseen (samoin kuin henkisenkin kiusaamisen), miten minä voisin itselleni sallia sitten saman toiminnan? Miten fyysinen kajoaminen toiseen voisi olla minulle sen hyväksyttävämpää? Joo, on asioita, joita aikuiset voivat tehdä, mutta lapset eivät (esim. alkoholin juominen, aikuisten leffat) - mutta minusta tämä ei ole sellainen asia. En siis koe olevani yhtään oikeutetumpi väkivaltaan (vaikka pieneenkin, esim. tukistamiseen) kuin kukaan muukaan ihminen. Minun näkemykseni on siis se, että väkivaltaan on nollatoleranssi kaikille.

    Toinen syy on se, että jos lähtisin esim. tukistamaan lastani, pelkään, että se johtaisi kierteeseen, jossa tarvittaisiin aina kovempia otteita. Eli kun sanallisella käskytyksellä, varoituksilla, erilaisilla rangaistuksilla (jäähyt/pelikiellot/lelujen pois ottaminen jne.) ei pärjätä, otetaan fyysinen kuritus avuksi. Ja kun tukistus ei tuota enää haluttua tulosta, tarvitaankin läpsäys, ja sitten...

    Ymmärrän muitakin näkökantoja, ja voi olla, että tukistaminen tms. voi olla joskus ihan hyväkin keino. Minua itseäni on lapsena pari kertaa tukistettu, eikä se jättänyt mitään traumoja. Mutta itse koen parhaaksi kasvattaa omat lapseni ilman tukistuksia tai luunappeja. Riittävän kipeää heille on toistaiseksi tehnyt se, että lempilelu on otettu takavarikkoon viikoksi tai telkkarin katselu on kielletty koko illan...

    VastaaPoista
  6. Ai niin, yksi juttu vielä...

    Tokihan minulle tulee aina välillä mieleen, että "nyt tekisi mieli tukistaa/näpätä luunappi/ravistella tuota lasta", kun ei mikään tunnu toimivan. Mutta juuri siksi en sitä myöskään tee. Minulle fyysinen kurinpito merkitsisi sitä, että olen menettänyt kontrollin, lakannut olemasta se aikuinen.

    Jos siis haluaisi käyttää fyysistä kurinpitoa, pitäisi sen minusta olla sillä lailla "suunnitelmallista", että sitä ei tee kiivastuksissaan vaan ihan rauhallisessa mielentilassa. Ja silloin taas minä en noita keinoja tarvitse, vaan selviän toisilla tavoilla.

    No, en tiedä, onko ajatuksenjuoksuni edes ymmärrettävää, mutta tulipahan yritettyä ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Terhi!

    Mielenkiintoisia pointteja: erikoisesti siitä olen samaa mieltä, että omassa tunnekuohussa ei saa alkaa käymään käsiksi! Ehdottomasti!

    Toinen pointti oli rangaistuksen riittävyys ja lapsen turtuminen tukkapöllyyn, jolloin tarvittaisiin kovempia otteita.

    Melkeen noiden kommenttien perusteella vaihdan leiristä toiseen ja alankin vastustaa fyysistä kuritusta :)

    Mutta entäs muut? Avatkaa toki sanainen arkkunne. Mitä useampi kokki, sitä parempi keitto... :)

    VastaaPoista
  8. Hmm, tämä on kyllä ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista ja ajankohtaisimmista puheenaiheista mulle. Olen aina ollut viimeiseen asti pasifisti ja ajatellut väkivallan olevan 99-prosenttisesti vahingollista ja turhaa. Minua on myös ollut perinteisesti todella vaikea suututtaa tai saada kuohuksiin.

    Vaan nyt paria yläasteen tuntia seuratessani löysin itsestäni aivan uusia puolia: katsoessani koko tunnin kestävää viidakkomeininkiä (siis todella ihan apinoiden ja lintujen ääntelyä myöten) turhautumistasoni nousi kohinalla, ja tuntui todella vaikealta vain istua hiljaa paikoillaan. Olisi tehnyt vähintäänkin mieli mennä luokan eteen huutamaan täysillä pari valikoitua ajatusta mm. kanssaihmisten kunnioittamisesta (ja samalla tajusin kuinka se mun oma huutamiseni ei välttämättä olisi ollut kovin kunnioittavaa käytöstä) ja tunnin edetessä mielessä alkoi jo vilistä mielikuvia siitä, kuinka olisin halunnut vain mennä riuhtaisemaan oppilaalta tämän panttivankina pitämänsä kumin kädestä tai ohjata luokassa seilaavan oppilaan kädestä pitäen paikalleen.

    Eli varsinaisesti kuritusmielessä en olisi halunnut oppilaisiin kajota, mutta tuli sellainen olo, että eihän nuo puhetta tunnu kuulevankaan, joten tekisi mieli puuttua tilanteeseen konkreettisesti, fyysisesti. Seuraavalla saman luokan (ja opettajan) tunnilla en enää pystynytkään istumaan paikoillani, vaan ryhdyin "apuopettajaksi" oikean open ollessa toisella puolen luokkaa ja oppilaiden kinastellessa kumista - toinen siis piti toisen kumia itsellään, vaikka omistaja vaati sitä pitkään takaisin. Astelin kovalla kopinalla paikalle ja sanoin "anna nyt kaverille se kumi" ja kun sekunnissa ei tapahtunut omaehtoista toimintaa, otin kumin oppilaan kädestä. Sitten laitoin vielä käden kumivarkaan olalle ja sanoin "rauhoitu", oppilaan vastatessa "älä koske muhun".

    Aloin sitten ajatella, mitä nykyinen lainsäädäntö sanoo oppilaiden fyysisestä koskemattomuudesta? Jokin aika sittenhän oppilaisiin ei kai saanut koskea lainkaan, mutta nykyään lakia on käsittääkseni järkeistetty? Kun vain tietäisi miten - ihme, ettei vaikkapa opetusharjoittelijan oppaassa ole asiasta selvitystä, koska mehän voitaisiin tietämättöminä joutua harjoittelun aikana vaikka syytteeseen! :D Ehkäpä laki onkin nykyään melkoisen salliva ja epämääräinen, tavoitteena varmaankin saada nimenomaan kurinpidollinen väkivalta pois luokkahuoneista?

    (jatkuu seuraavassa viestissä! :D)

    VastaaPoista
  9. Mutta tämä on hankala asia, koska juurikin kuohuksissaan on helpointa livetä fyysisyydessä vähän liian pitkälle. Mielestäni kuitenkin opettajalla pitäisi olla oikeus esimerkiksi fyysisesti erottaa riitapukarit toisistaan (ehkä kovin isoja bodaajia ei kannata kyllä yrittääkään) tai poistaa luokasta häirikkö, joka ei pelkällä sanallisella käskyllä lähde - eli lähinnä turvata fyysisyydellä oma ja muiden turvallisuus ja myös työskentelyrauha (tämän turvaamisessa tosin pitäisi todellakin pysyä kohtuuden rajoissa, mikä on todella vaikeaa määritellä). Tähän fyysisyyteen vaan ei mielestäni ikinä pitäisi kuulua toisen tarkoituksellinen vahingoittaminen, vaan ainoastaan muiden tavoitteiden (kuten luokasta poistaminen) toteuttaminen tuottamalla oppilaalle minimaalinen määrä vahinkoa ja kipua, mieluiten siis ei ollenkaan.

    Parasta tietysti olisi, jos opettaja pystyisi aina pääsemään kaikkiin tavoitteisiin pelkästään suullisesti, kuten jotkut teidänkin opettajanne ovat päässeet. Kyllähän ihminen on fyysinen olento, ja toiseen koskeminen on sinänsä varsin luonnollista (kuka nyt ei kaappaisi ekaluokkalaista syliinsä kun tämä meinaa luokkaretkellä kävellä auton alle), mutta nimenomaan se on erittäin tärkeä opetus sekä lapsille, nuorille, että aikuisille, että turhautuneena ja suuttuneena pitäisi aina ensisijaisesti yrittää selvittää asia sanallisesti, ja että fyysisyys on vihoviimeinen (ja ainoastaan itsepuolustuksen) keino. Opettaja voi toimia tässä erittäin hyvänä malliopettajana selvittämällä konfliktit suullisesti, joutumatta turvautumaan fyysisyyteen. Jos väkivalta sallitaan "vain" tietyissä tilanteessa ja "vain" joissain määrin, kuinka lapsi ylipäätään pääsee harjoittelemaan suullisen konfliktien selvityksen taitoa, ja kuka määrittelee ne rajat, joissa väkivaltaa "saa" käyttää?

    Sitten kun vielä valtiotkin oppisivat, ettei konfliktien selvittämiseen välttämättä tarvita fyysisyyttä, tai että se monesti ei edes selvitä mitään... No, tässähän me voidaan olla mukana kasvattamassa uutta pasifistista sukupolvea, save the world ja world peace ja yms! :D Ruohonjuuritasolta se lähtee!

    VastaaPoista
  10. Huomasin juuri tuolla ristiriitaisuutta puheissani: että fyysisyyden pitäisi olla vain itsepuolustuksen keino. No, juurihan puolustin opettajan oikeutta pitää yllä työskentelyrauhaa fyysisesti, sitä ei kai itsepuolustukseksi voi kutsua...

    Pitäisi varmaan ihan määritellä mitä on väkivalta ja mitä muu fyysisyys. Jos väkivalta ajatellaan vahingon tuottamisena toiselle, siihen ei mielestäni pitäisi pyrkiä kuin äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa. Sitten taas fyysinen tilanteen rauhoittaminen esimerkiksi on mielestäni sallittua, kun samalla ei vahingoiteta ketään (tai vahingoittaminen on luokkaa "hetkellinen kipu käsivarressa" ilman mustelmienkaan syntymistä opettajan kuljettaessa oppilaan käsivarresta pitäen pihalle). Ja tässä kilometriselityksiä rustatessani huomaan, kuinka hankalaa kaikenlainen rajanveto onkaan...

    Joka tapauksessa tärkeintä on mielestäni "markkinoida" ja opettaa ei-fyysisiä vuorovaikutuskeinoja, jottei ihmisten tarvitsisi turvautua siihen "selkeään" väkivaltaan myöhemmässä elämässään.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Laura!

    Tuosta tuli taas hyvää ajateltavaa. Jos nimenomaan jättää sen fyysisyyden "takaportiksi" tilanteeseen, josta ei muuten selviä niin sitä ehkä luottaa siihen takaporttiin liikaa eikä opettelekaan puhumaan. Tuo oli ehkä tärkein niistä asioista mitä ittellä heräs tekstiäsi lukiessa. Kiitos kovasti!

    Lisää vaan pökköä pesään hyvät vierailijat!

    VastaaPoista
  12. Sen verran kommentoin vielä, että olen kyllä samoilla linjoilla, että välillä olisi hyvä esim. opettajan pystyä ohjaamaan oppilas kädestä pitäen ulos luokasta tms. Tosin kyllähän oppilaat jo yläkoulussa alkavat olla sen verran isoja, että se saattaisi olla käytännössä mahdotonta...

    Mutta: Kesällä tuli mielenkiintoinen apulaisvaltakunnansyyttäjän päätös. Päätöksessä linjattiin, että lapsen raahaaminen kädestä täytti pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkit, vaikka isällä ei ollut vahingoittamistarkoitusta (ks. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Apulaisvaltakunnansyytt%C3%A4j%C3%A4+Lapsen+raahaaminen+k%C3%A4dest%C3%A4+oli+pahoinpitely%C3%A4/1135247201113). Eli en ehkä uskaltaisi lähteä ohjaamaan oppilasta edes kädestä pitäen mihinkään tällaisen päätöksen jälkeen...

    Muutenkin ilmeisesti oppilaan koskemisessa (oli kyse sitten rankaisusta/rauhoittamisesta/kehumisesta) kannattaa olla todella varovainen, ettei sitten joudu syytetyksi joko pahoinpitelystä tai häirinnästä... Mistä näistä koskaan tietää...

    VastaaPoista
  13. Ohhoh. Olipas erikoinen toi Hesarin artikkeli. Olen kyllä kieltämättä hämmästynyt ja niin tuntui olevan tosi moni muukin (katsoin artikkelin yhteydessä käytyä keskustelua).

    Monessa yhteydessä on todettu, että rajojen vetäminen on kuin veteen piirretty viiva, mutta ensimmäisenä artikkelia lukiessa heräsi ajatus: "JOKU ROTI!". Kyllähän lapsen poisvieminen tappelusta pitää sallia.

    VastaaPoista
  14. Huh mikä uutinen. :o Että oikein linjauksen veti! Jos tuo olisi ollut joku yksittäistapaus, jossa isä oli ylipäätään käyttäytynyt hyvin epäilyttävästi ja häntä olisi haluttu "herätellä" tai varoittaa, voisin tuollaisen päätöksen vielä ymmärtääkin, mutta että yleinen linjaus kaikkiin tapauksiin: edes omaa lasta ei saa ottaa kädestä kiinni, jos vaihtoehtona on vielä enemmän fyysistä kipua useammalle lapselle (tappelussa). Koskeeko tuo myös sellaista tilannetta, jossa lapsi meinaa juosta auton alle? Saako vauvalta riuhtaista neulan kädestä, jos tämä meinaa syödä sen?

    Nnnnnyt meni kyllä vähän liian absurdiksi... Mutta kiitos kovasti Terhi, nytpä tiedetään ettei tosiaan kauheasti kannata niihin oppilaisiin koskea!

    VastaaPoista