Tästä eteenpäin aion kirjoitella ihan pieniäkin pohdintoja ilman sen kummempia paineita. Toivottavasti joku saa näistä jotakin pureskeltavaa.
Kysyin tässä alkuviikosta sekä siskoni ja veljeni jälkikasvua kanssani huvipuistoon. Motiivi ei suinkaan ollut toimia hyvänä setänä/enona, vaan saada huvipuistoseuraa, sillä eihän kolmekymppinen kaveri kehtaa yksikseen laitteisiin mennä. Ipanat toimii oivana tekosyynä :)
Alussa oli se perinteinen paniikki, ettei uskaltanut juuri mihinkään laitteisiin mennä ja jos uskalsi, oli homma pelkkää hartioiden jännitystä ja saavutuksien keräämistä ("kävin tossa, tossa ja sit vielä tossakin laitteessa, mutta yhdestäkään en oikeastaan nauttinut...")
Alkujännityksen karistua uskalsin heittäytyä vauhdin hurmaan ja nauttia vauhdista täysin palkein, kun uskalsin luottaa siihen, että insinöörit on suunnitelleet laitteet turvallisiksi (toki aina on poikkeuksia, jotka vahvistaa tämänkin säännön).
Siinä on selvää analogiaa myös elämän kanssa. Elämän Insinööri (isolla kirjoitettuna) suunnitteli elämän niin, että hurjista nousuista ja laskuista voi nauttia ilman turhaa jännittämistä. Aina ei ole pakko pingottaa. Usein se ei ole edes hyödyllistä.
